Huomenta!

Eilen illalla kävimme mielettömän keskustelun isännän kanssa,Nukkumaan mennessämme hän silitteli vatsaani ja kysyi; onko siellä pikkuisemme?

Vastasin etten tiedä ,nyt mennään kultaseni päivä kerrallaan. Kiertopäivä 20 on tänään.Kiertopäiviä minulla on n.29.Aina nää ajat on jotenkin niin jännittäviä.Salaa toivot että nyt olisi tärppi käynyt, mutta salaa pelko on niin suuri ettei sitä voi sanoin kuvata.Onneksi meillä on kuitenkin toisemme ja jaksamme uskoa tulevaan.

Tänään olemme lähdössä oikein yhteis tuumin ostosreissulle, näin loman kunniaksi.Minulla on aina tapana kiertää kaikki lasten tarvike ja vaate hyllyt samalla :D Kuullostaa ehkä ihan pöhköltä mutta saan sieltä jotenkin voimaa ja toivoa.Ehkä saan vielä joskus pukea omankin näihin ihanuuksiin, on usein ajatukseni.

Viime aikoina on pelko nostaut taas vahvasti päätään. ENTÄS jos emme koskaan saakkaan lasta?Lähteekö myös miehei pois rinnaltani?Onko oikein että jos minussa on vika, että hän ei saakkaan haluamaansa perhettä?entä jos kaikki menee aina keskenmenoon tai kohtuu kuolemaan?Näihin kysymyksiin on kenenkään vaikea vastata. aika näyttää.

Mutta nyt sinne ostoksillle,jospas mieli virkistyis, tulen kertomaan sitten mitä kaikkea ihanaa sieltä tarttui mukaan ;)